perjantai 14. joulukuuta 2012

Pysyvä perinne (Aira Jokinen)


Tyttäreni ollessa lukioaikanaan teinikunnan kulttuurivastaavana pääsin hänen mukanaan tutustumaan oopperaan. Kävin kaikki mahdolliset esitykset kahden vuoden aikana Kansallisoopperassa Bulevardilla ja jäin "koukkuun".

Vuosien mittaan on ooppera kokemuksia kertynyt myös ulkomailla asuessani. Kiinan aikana tutustuin myös kiinalaiseen teatteriin ja oopperaan. Palasin Suomeen vuonna 2004 ja siitä lähtien on Savonlinnan Oopperajuhlat kuuluneet joka kesäiseen ohjelmaani. Jo ennen Suomeen muuttoa olin parina kesänä käynyt ystävieni kanssa Savonlinnassa, joista käynneistä jäi sitten pysyvä perinne elämääni.

On koettu monenlaisia elämyksiä näinä vuosina. Kolmena viime vuonna olen kerännyt n. 30 hengen ryhmän, jonka kanssa olen kokenut hyvin erilaisia tunteita ja tuokioita. Toiset ovat olleet haltioissaan toiset vähemmän ihastuneita. Mukana on ollut monia ensikertalaisia, jotka sitten ovat tulleet uudelleenkin. Tämän vuoden kokemus oli Taikahuilu, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Rankkasade ja ukkonen juhlistivat esityksen, joka jouduttiin keskeyttämään hetken ajaksi, sateen voittaessa musiikin kuuluvuuden. Mukanani olivat sisareni, tyttäreni ja hänen tyttärensä. Oli taas erilainen kokemus. Ensi kesänä jälleen tavataan ehkäpä venäläisen esityksen puitteissa samalla " porukalla". Niin päätettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti