maanantai 17. joulukuuta 2012

Päiväpyrähdys oopperajuhlille (Pirkko Valta-Kervinen)

Olin pitkään haaveillut pääsystä Savonlinnan Oopperajuhlille, tarjoaahan Olavinlinna aivan ainutlaatuisen esiintymispaikan suurille teoksille. Niinpä hihkuin riemusta, kun voitin kaksi lippua Peter Grimes –esitykseen! Mutta: esitys oli arki-iltana, eikä juuri kesälomalta työhön palanneena uskaltanut ajatellakaan vapaapäivän pyytämistä oopperamatkaa varten.

Matkaa Helsingistä Savonlinnaan on 339 kilometriä eli ei siellä ihan hujauksessa vierailla! Ajatus oopperajuhlista kuitenkin kyti ja poltti mielessä koko ajan. Vielä edellisenä päivänä mietimme kuumeisesti, miten järjestäisimme asian. Saimme järjestettyä puoli päivää vapaata töistä, ja niin lähdimme kolmistaan ajamaan iltapäivällä kohti Savonlinnaa, houkuttelin vielä vanhimman poikanikin klassisen musiikin ystävänä mukaan.

Esitys oli mukaansa tempaava, juoni kehittyi hiljalleen ja jätti pohtimista vielä loppuratkaisun osalta. Linna toimi upeana paikkana niin itse oopperan kuin väliaikojenkin osalta. Reissu todellakin kannatti! Kolmen ja puolen tunnin ajo edestakaisin sekä sama aika esityksessä sai päivän venymään aamuyöhön eli puoli kolmeen asti, mutta kerrankos sitä pyrähdetään Helsingistä päiväseltään oopperajuhlilla! Kotimatkaa valaisi kuunsilta ikään kuin kruunaten hienon illan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti