keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ihana, täydellinen ilta (Pekka Sarkanen)

Kävimme puolisoni kanssa nauttimassa Apocalypticasta linnassa. Konsertti oli huikea, en osannut alunperin edes odottaa mitään niin hienoa elämystä, minkä pojat ja linna tarjosi. Tein aikanani opinnäytetyöni Oopperajuhlille ja katsomo tuli tänä aikana enemmän kuin tutuksi sitä illasta toiseen kiertäen ja kyselyitä sinne vieden. Näin yleisössä ollen katsomo tuntui kuitenkin aivan erilaiselta, kaikki arki oli siitä tyystin pois.

Ilta oli huikea. Pojat ovat aivan omaa laatuaan. Kukaan muu ei saa sellosta irti moisia säveliä. Taiteellisen elämyksen lisäksi oli huikea nähdä kuinka pojat itse imivät illasta kaiken irti nauttien joka solullaan kun saivat esiintyä Suomen upeimmilla festivaaleilla ja huikeimmassa konserttipaikassa. Iho oli kananlihalla useampaan otteeseen, yllätysesiintyjä oli kiva plussa mutta itku pääsi siinä kohtaa kun Perttu ilmoitti heidän soittavan meille myös oopperaa. Donicetti ja varsinkin Verdi heidän tulkintanaan sai veden virtaamaan pitkin poskia. Ilta oli ihana - täydellinen. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti