Teinityttönä suhtauduin musiikkiin ja erityisesti oopperaan suorastaan kuolemanvakavasti. Liput olivat budjettiini nähden suhteettoman kalliita ja siksi valmistauduin jokaiseen esitykseen äärimmäisen perusteellisesti lukemalla librettoa ja kuuntelemalla etukäteen äänityksiä, jos niitä vain oli saatavilla. Savonlinnassa vietin "olemme vain ystäviä"-ystäväni kanssa monena kesänä useamman päivän suorastaan ahmien tarjolla olevaa musiikkia.
Intohimoni saavutti lopulta jo komediallisia piirteitä: seurasin Taikahuilua kenraaliharjoituksissa partituuri sylissäni. Yhteiset oopperamatkat loppuivat kun tapasin sytämeni valitun. Olisin halunnut jakaa ystäväni kanssa hankitut oopperaliput niin, että olisin saanut kaksi lippua samaan näytökseen. Se ei ystävälleni sopinut ja asiasta riideltiin todella klassiseen oopperadraaman tyyliin puhelimen välityksellä ja yli kolme tuntia. Sydämeni valittu istui puhelinkopin ulkopuolella ja ihmetteli, mistä niitä kolikoita niin pitkäksi aikaa riitti. Ei niitä riittänytkään, mutta puhelinautomaatin rahasäiliö oli täyttynyt eikä huolinut lisää kolikoita. Hävisin taistelun, en saanut lippuja, emme olleet ystäväni kanssa enää edes hyvänpäiväntuttuja ja yhden kesän jouduin selviytymään ilman Savonlinnan opperajuhlia. Onneksi olin nii-iin rakastunut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti