Tarinoita on niin monta kuin on oopperoita. Ensimmäisen kerran olimme mieheni kanssa oopperaa katsomassa v.1967 tai -68. Savonlinnassa oli vähän kesätapahtumia, joten "eksyimme" oopperaan.
Minä olin innokkaampi kävijä,mies kävi harvakseltaan. Poikamme Markus oli ensimmäisen kerran oopperassa 7-vuotiaana katsomassa Taikahuilua,samoin äitini. Istuimme jossain kivisillä portailla, sillä olin ostanut mahdollisimman halvat liput. Markus oli 9, kun olimme katsomassa Ratsumiestä. Sade valui niskaamme sadekatoksen raoista, mutta sitkeästi nuori miehemme kesti tämän koettelemuksen. Seuraavana syksynä hän keskusteli kylässä asiantuntevasti oopperasta opettajansa kanssa.
Aluksi pidin eniten kuorokohtauksista, sitten bassoista ja nyt kaikesta. Vuosien kohokohta oli kesällä 1995. Olin saanut talvella aivoinfarktin ja tasapainoni ja kuuloni oli jonkin verran huonontunut. Kun oopperan alkusoitto kajahti, minä itkin ilosta, että sain olla vielä mukana. En edes muista, mitä oopperaa olimme katsomassa.
Nykyään itku tulee joka kerran. Eli jos tarvitsette itkijänaista esitykseen, niin täältä pesee.Vuosien mittaan olen tuonut useita ystäviä oopperajuhlille.Olenpa saanut monta heistä oopperaklubin jäseniksi. Mieskin käy nyt joka kesä oopperassa. Hän käy tunnelman takia ja pojalle (nyt 45v) vaimoineen oopperailta on kesän kohokohta. Ei tarvitse miettiä, mitä ostaa lahjaksi. Valitettavasti en ole vielä saanut heidän poikiaan innostumaan. Maybe some day.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti